Lapset ja nuoret ruokatutkijoina
RuokaTutkan tavoitteena on lasten ja nuorten terveellisemmät ruokatottumukset. RuokaTutka pyrkii siihen, että lapsille syntyy aito kiinnostus ruokaan ja maataloustuotteisiin. Tavoitteena on myös maidon ja maitotuotteiden sekä kasvisten, hedelmien ja marjojen käytön lisääminen. Teemme kasvikset ja maidon näkyviksi ja tutuiksi. Syöt mitä näet ja minkä tunnet!
Hanke on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille varhaiskasvatuksesta aina toiseen asteeseen saakka. Toissijaisena kohderyhmänä ovat kasvattajat ja opettajat.
Suuri osa suomalaisista lapsista ja nuorista on Euroopan unionin koulujakelujärjestelmän piirissä. Koulujakelujärjestelmän kautta tuetaan maidon ja hedelmien sekä kasvisten käyttöä päivähoidosta aina toiseen koulutusasteeseen saakka. Järjestelmän tarkoitus on edistää terveellisiä ruokailutottumuksia. Suomessa järjestelmän rahoituksesta vastaa Ruokavirasto. RuokaTutka-hanke kuuluu koulujakelujärjestelmän liitännäistoimenpiteisiin.
RuokaTutka tarjoaa kasvattajille työkaluja ja lapsille sekä nuorille ajattelemisen aihetta ja oivaltamisen iloa. Viesteillämme on vankka pohja varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmassa sekä tutkitussa tiedossa. Erilaiset tehtävät, kilpailut ja muut sisällöt edesauttavat monilukutaidon kehittymistä. Lasten ja nuorten taitoa hankkia, yhdistää, tuottaa, muokata ja arvioida tietoa tuetaan ja kehitetään erilaisilla maitoon ja kasviksiin liittyvillä sisällöillä.
RuokaTutka innostaa lapsia ja nuoria kysymään, tutkimaan ja oivaltamaan. Tarkoituksena on kasvattaa lapsista ja nuorista ruokaa, ruuan tuottajia ja valmistajia arvostavia, ruokaan ja syömiseen myönteisesti suhtautuvia sekä ruokaan liittyvää tietoa uteliaasti ja taitavasti etsiviä ja tulkitsevia ruokakansalaisia.
Kasvattajilla, opettajilla, hoitajilla, kouluravintolan henkilökunnalla ja vanhemmilla, on iso rooli RuokaTutkan tutkimusoppaina, tukena ja tiennäyttäjinä. Tervetuloa tutkimusretkelle ruuan maailmaan yhdessä lasten ja nuorten kanssa!
Hankkeen toimeenpanija on Ruokavirasto ja RuokaTutkaa toteuttavat yhteistyössä viestintätoimisto Kaiku Helsinki Oy ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukku.