Tehtävä
RuokaMatikka
Pureskele muutama matikkaporkkana ja ratkaise laskut!
Toimi näin
Lue laskut alta ja merkitse vastauksesi paperille. Tarkista oikeat vastaukset sivun alalaidasta.
Kesto
Noin 30 minuuttia.
Mitä tarvitset
Tehtävät, kynän, paperia ja halutessasi laskimen.
- Jaakko laittoi jogurttiin viisitoista mustikkaa, joista pikkusisko popsi kolme ja koiralle tippui kaksi. Sitten isoveli kahmaisi jogurttiannoksesta omaan kulhoonsa puolet ja sen mukana puolet jäljellä olevista mustikoista. Montako mustikkaa Jaakolle jäi?
- Terttu kasvatti omenapuun, johon kasvoi viisitoista oksaa. Jokaiseen oksaan kasvoi viisi omenaa. Ennen sadonkorjuuta linnut ja madot pääsivät kuitenkin popsimaan ompuista 20 %. Montako omenaa Tertulle jäi?
- Nelli jonglöörasi tomaateilla. Nellillä oli aluksi neljä tomaattia. Niistä yksi juuttui kattolamppuun ja yhden nappasi ilmasta Nellin koira. Nellin isä paloitteli kaksi uutta tomaattia kummankin neljään osaan ja heitti palat Nellille. Montako tomaattia ja tomaatinpalasta Nellillä oli ilmassa pidettävänään?
- Mikko valmisti itselleen ja kavereilleen hedelmäsalaattia. Hän lohkoi neljä appelsiinia kunkin 16 osaan ja laittoi ne kulhoon. Seuraavaksi hän lisäsi kulhoon 20 mustikkaa ja kymmenen puolitettua mansikkaa. Lopuksi Mikko pilkkoi kuusi omenaa 12 palaan ja lisäsi palat salaattiin. Mikko jakoi salaatin kahdeksalle henkilölle. Montako palasta kunkin annoksessa oli?
Info aikuisille
Tehtävä soveltuu parhaiten yläkoululaisille esimerkiksi pienenä lämmittelynä matematiikantunnin alkuun.